Isyys 6kk kokemuksella

Tänään on ensimmäinen isänpäiväni isänä. Tunteet ovat pinnassa ja onnellisuus mittari on huidellut ylikierroksilla heräämisestä saakka. Voisiko olla mitään sen parempaa kun herätä aamulla oman lapsen herätykseen ja silmät avatessaan huomata, että 6 kk ikäinen poikasi on kattanut sinulle aamiaisen sänkyyn ja tuonut sinulle lahjan. Kun katsoin Emiliä ja hymyillen kiitin häntä, sain vastaukseksi sinisistä silmistä loistavan innostuneen katseen hymyilevän ilmeen kera. Tuo on varmasti niitä parhaita asioita mitä isän silmin voi nähdä. Hiukan avatakseni taustaa niin Tiina oli myös aamulla kanssamme ja voi olla, että äiti on ollut Emilille hiukan avuksi näissä isänpäivän järjestelyissä. Tässä kohtaa lienee syytä varoittaa kaikista tunteellisimpia lukijoita, tulevan tekstin lukeminen saattaa saada silmät kostumaan.
Niin kuin olen jo aiemmin kertonut, on isäksi tuleminen ollut minulle elämäni suurin haave. Olin jo vuosia haaveillut omasta lapsesta. Minulla oli ajatus siitä miltä isyys tuntuu, mutta en tietenkään osannut kuvitellakaan kaikkia niitä tunteita ja tunteiden vahvuutta joita isyys on minussa ilmentänyt. Olen seurannut, myönnettäköön joskus jopa hiukan kateellisena, parhaiden ystävieni isyyttä ja sitä tunnesidettä mikä heillä on omien lastensa kanssa. Onnekseni minulla on kunnian olla kahden ihanan lapsen kummisetä. Kummityttöni Iia on jo aloittanut koulun ja kummipoikani Noel on päiväkoti ikäinen. Kaikista noista kokemuksista huolimatta voin sanoa, ettei tunnesiteen voimakkuutta ja monimuotoisuutta, mikä minulla on omaan lapseeni Emiliin, ole voinut edes kuvitella.
Suhteemme Tiinan kanssa on melko lyhyt, se alkoi keväällä 2016. Alusta alkaen meidän kemiamme kohtasivat erittäin hyvin, tunteet välillämme syvenivät ja suhde eteni nopeasti. Keskustelimme paljon omista elämän arvoistamme ja haaveistamme. Aika nopeasti oli selvää, että halusimme yhteisen lapsen. Emme empineet asian kanssa koska se tuntui niin selvältä alusta alkaen ja olimmehan jo molemmat ylittäneet jonkinlaisen lapsen saannin ihanne iän, joten halutessamme yhteisen lapsen emme voineet odotella useita vuosia. Syyskuussa 2016 ollessani Porvoossa perehtymässä uuteen työhöni Secto Automotivella. Tiina laittoi minulle whatsapp viestin, jossa oli kuva positiivisesta raskaustestistä. Minulla vierähti kyyynel silmään. Olinko minä oikeasti tulossa isäksi? Sekavat tunteet ja ajatukset täyttivät pääni.

Raskausaika oli pääosin erittäin onnellista aikaa. Kävimme useasti ylimääräisissä ultraäänitutkimuksissa, jotka saivat odotuksen tuntumaan entistä konkreettisemmalta. Lokakuussa 2016 olin mökillämme Tammiossa jänisjahdissa veljeni Jannen kanssa kun Tiina kertoi puhelimessa, että ultraäänessä oli näkynyt ensimmäisen kerran lapsemme syke. Sinä päivänä istutin muistoksi Tammion talomme pihaan vaahtera puun, jonka toivon kasvavan siellä komeaksi ja vahvaksi talon tulevan isännän kunniaksi. Kaikkiaan raskausaikaan liittyi paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia, jotka olivat joskus jopa hiukan pelottavia. Esimerkiksi seuraavanlaisia ajatuksia kävi mielessäni ja joskus reagoin niihin aika vahvastikin: Mitä vielä voikaan tapahtua? Meneekö kaikki hyvin? Mitä jos jokin meneekin pieleen? Voinko jo alkaa tuntemaan kuten isä vaikka lapsi ei ole vielä syntynyt? Miten minun pitää valmistautua isyyteen? Pitääkö minun käydä jokin kurssi? Voinko olla hyvä isä, jos en opiskele isyyttä? Miten käsittelen tunteitani jos käy huonosti? Niin kuin ajatuksista huomaa jo raskausaikana meille alkaa kehittyä vastuun tunne lapsestamme. Ja vanhemmat ja viisaammat ovat kertoneet, että se tunne kestää loppu elämämme.  Raskauden aikaan keskustelimme mielessämme heränneistä ajatuksista paljon Tiinan kanssa. Tiinalla on jo kolme lasta entuudestaan ja sitä kautta kertynyt kokemuksen tuoma varmuus auttoi minua paljon odotusaikana. Mutta myönnettäköön etten ikinä uskaltanut keskustella täysin avoimesti siitä kaikista vaikeimmasta asiasta, eli miltä tuntuisi jos kaikki ei menisikään hyvin. Se on vaikea asia käsitellä, vaikka se mielessä usein kävikin. Asia mitä näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt myös tehdä, olisi jutella raskausaikaan liittyvistä tunteista toisen odottavan isän tai vasta isäksi tulleen kanssa. Se olisi varmasti auttanut itseäni käsittelemän tunteita ja ajatuksia vielä paremmin miehisestä vinkkelistä. Rohkaisenkin kaikkia tulevia isiä olemaan avoin niiden ajatusten ja tunteiden kanssa joita raskausaika herättää. Ei ole vain äitien etuoikeus olla tunteellinen odotusaikana. Samanlailla tuleva isyys herättää tunteita ja ajatuksia, joita meidän tulevien isien pitää saada käsitellä.
7.5.2017 klo 00.11 Oulun Yliopistollisen sairaalan synnytysosastolla Emil poikamme putkahti maailmaan. Vanhemmilleni ja veljelleni lähti viestiMaailman ihanin pikkupoika syntyi 00.11 <3” ”Poika on erittäin vilkas, paino 3430 g ja pituus 49 cm <3Ensimmäisestä hetkestä asti kun poika oli siinä, tuntui hän omalta. Pelkäsin aluksi että mitä jos poika tuntuukin vieraalta ja miten side häneen kehittyy. En edelleenkään käsitä mitä sen synnytysprosessin aikana tapahtui, kun pojan ensimmäistä kertaa tavatessani tunneside oli erittäin voimakas, rakastin häntä enemmän kuin mitään ikinä olin rakastanut. Mikään muu ei ollut yhtä tärkeä minulle kuin tuo juuri maailmaan putkahtanut poikani ja tuntui kun olisimme tunteneet jo pitkään. Tunsin suurta ylpeyttä myös Tiinasta, joka oli saattanut maailmaan tuon maailman ihanimman ja parhaan asian. Ajattelin, että tuo nainen on ihmeen tekijä ja super nainen. Siitä alkoi meidän yhteinen elämä Emilin kanssa, siitä satumaisesta hetkestä. Ensimmäisistä hetkistä lähtien olen tuntenut suurta ylpeyttä lapsestani. Minusta tuli isä! Halusin kertoa sen kaikille, että olen isä. Edelleen minulla on se sama tunne, olen ylpeä isä missä ikinä olenkin.

Olen synnytys kokemuksen jälkeen myös pohtinut sitä, jos minulla ei olisikaan ollut mahdollista saada biologista lasta ja olisin ollut halukas adoptoimaan lapsen. Miten side tuollaiseen adoptiolapseen kehittyy? Ajattelen, että tunneside adoptiolapseen kehittyy varmasti yhtä vahvaksi kuin biologiseen lapseen, mutta millainen se prosessi on?
Isyyden alkumetreillä elämä ei tietysti aina ollut helppoa ja hohdokasta. Valvominen ja vastuun kantaminen väsytti. Olin Emilin ja Tiinan kotiutumisen jälkeen viikon verran kotona isyyslomalla. Kaikki lapsen hoitoon liittyvä oli minulle uutta ja ihmeellistä. Tiina oli onneksi ammattilainen kasvatettuaan kunnioitettavasti ja onnistuneesti jo kolme Emilin sisarusta tuon vaiheen ohi. Se teki ehdottomasti minun alkumetrien isyydestä helpompaa. Tuntuu ettei minun ikinä tarvinnut epäröidä mitään, kun aina saatoin kysyä Tiinalta. Toki minulle oli ja on edelleen myös tärkeätä, että saan toimia itsenäisesti Emilin kanssa. Tiina antaa minulle mahtavasti tilaa opetella asioita, eikä tule minua neuvomaan joka asiassa jos en pyydä. Saan oikeasti kasvaa isäksi Emilille. Koen, että tämä on tärkeää asia pikku lapsen vanhemmille. Antakaa toinen toistenne opetella kasvamaan vanhemmiksi lapsellenne. Ennen kaikkea kehotan isiä olemaan aktiivisia tässä kohtaa. Se on ihan yhtä tärkeää meille isille myös kasvaa ja opetella vanhemmaksi lapsellemme kuin äideille joilla se on monesti luonnollisempi prosessi. Se on myös prosessi jonka aikana kukin meistä vanhemmista luo omaa suhdetta lapseensa.
Aika on mennyt nopeasti. Olemme tehneet paljon juttuja yhdessä perheenä, mutta olemme myös viettäneet paljon aikaa Emilin kanssa kahden ja meillä on kehittynyt erittäin hyvä yhteys alusta alkaen. Emil on muutaman kuukauden ikäisestä asti syönyt rintamaidon lisäksi pullosta korvikemaitoa ongelmitta. Se on yksi tekijä, joka on antanut meille Emilin kanssa mahdollisuuden olla enemmän yhdessä ilman äitiä. Se on varmasti luonut omanlaisen pohjan sille, että minun koti-isyys on käynnistynyt niin mutkattomasti. Olen nyt ollut vajaa kaksi viikkoa koti-isänä, se on ollut ihmeellistä aikaa. Vaikka minulla ja Emilille on kehittynyt voimakas tunneside ja hyvä yhteys jo ennen koti-isyyttäni, on se yhteys, mikä meille on kehittynyt koti-isyyden aikana, vielä ihan eri planeetalta. Rakkaus, välittäminen ja vastuun tunne ovat olleet maksimissaan jo aiemminkin, mutta jonkinlainen sanoin kuvailematon yhteenkuuluvuuden tunne on rakentunut entistä vahvemmaksi välillämme. Mitä se on, en tiedä, mutta se tuntuu hyvältä. Sen voi myös aistia miten ymmärrämme toisiamme vaikkei meillä ole vielä yhteistä puhekieltä. Ehkä tämä on samanlainen yhteys, mitä aina puhutaan, että lapsen ja äidin välille syntyy. Sen tunteen siivittämänä kehotan kaikkia isiä kokeilemaan edes hetken olla pienen lapsen kanssa kotona kun se on mahdollista. Takaan, että kaikista siihen liittyvistä uhkakuvista, kuten huonosti nukutut yöt, kotityöt ja muut kauheudet, huolimatta se on yksi elämänne parhaita kokemuksia.
Nyt alkaa olla ilta ja menen jatkamaan isänpäivän viettoa Emilin kanssa. Ensimmäinen isänpäiväni on ollut ihan mahtava, täynnä rakkautta ja välittämistä. Liike-elämän lukijoille pahoittelut, tätä en osaa kääntää liike-elämän kielelle. Tunteista kirjoittaminen jo itsessään on vaikeata ja liike-elämän kielestä ei löydy sanoja kuvaamaan näitä tunteita. Palataan business juttuihin ensi viikolla. Hyvää isien päivää kaikille isille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s