Päiväkirja 17.-19.11.

Viime päivät on taas tullut hyvin ilmi, miksi tätä nuorten aikuisten elämän vaihetta, kun on pienet lapset, ura, harrastukset ja koti hoidettavana, kutsutaan ruuhkavuosiksi. Perjantaista asti ollaan menty jatkuvasti pientä matala lentoa, pois lukien tietysti lauantai ja sunnuntai kun rauhoituttiin lapsuuden kodissani Hinthaarassa Emilin isovanhempien ja muun suvun parissa.
Perjantaina 17.11. lensimme aamupäivällä Emilin kanssa kahdestaan Oulusta Helsinkiin. Sinänsä se oli Emilille ihan tuttua kun kyseessä oli jo nuoren herran seitsemäs lento. Siitä teki siitä hiukan jännittävää se, että olimme ensimmäistä kertaa kahdestaan Emilin kanssa lentämässä. Lensimme aamupäivällä kahdestaan Emilin kanssa, koska Tiinalla oli päivän aikaan kampaaja ja meikkaus Oulussa, ennen illan hienoja juhlia Porvoossa. Me taas halusimme Emilin kanssa mennä Porvooseen hyvissä ajoin, jotta Emil ehtisi totutella olemaan mummin kanssa. Viime tapaamisesta oli kuitenkin jo vierähtänyt muutamia viikkoja, niin aina on mahdollisuus että pieni lapsi hiukan vierastaa. Lento meni mainiosti. Ensin on kiitettävä Oulun lentokentän priority -tiskillä työskennellyttä miestä, joka oli erittäin ystävällinen ja avulias. Menimme tiskille Emilin kanssa ja levitimme kampeemme siihen ympärille. Oli vaunut, koppa, turvakaukalo, pukupussi ja laukkuja. Yritin alkaa Emil sylissä pakkaamaan toisella kädellä vaunuja muovipussiin, jolloin mies ilmoittiTässä liput jättäkää kamppeet mitä menee ruumaan siihen, niin minä huolehdin ne.” Mahtavaa, kiitimme ja lähdimme jatkamaan kohti turvatarkastusta. Turvatarkastus meni kivutta ja pääsimme kentälle odottelemaan lähtöä. Olimme varanneet aikaa, niin että ennätämme vaihtaa vaipat ja lämmittää maidon ennen koneeseen menoa. Homma toimi niin kuin olin suunnitellut. Lopulta pääsimme koneeseen. Istuimme ensimmäisellä rivillä. Kone tuli aivan täyteen ja me olimme menneet ensimmäisenä sisään, joten saimme jonkun aikaa odotella ja katsella ihmisvirtaa ohitsemme. Emil käytti tilanteen hyväksi ja yritti hymyillen flirttailla jokaisen ohikulkijan kanssa. Emil ja siinä sivussa minä saimmekin kiitettävän paljon huomiota. Koneen lähdettyä liikkeelle lentoemäntä piti turvallisuusesittelyä ja hänkään ei jäänyt paitsi Emilin kujeilevasta ja hymyilevästä jutustelusta. Meinasi hiukan häiritä lentoemännän työtä kun pikku poika vierestä flirttailee. Ammattilaisellakin pokka petti muutaman kerran esittelyn aikana. Meistä ympärillä olevista se oli hauskaa, mutta en tiedä miltä se kauempana olevien silmin näytti kun eivät tienneet lentoemännän pirskahtelevan hymyilyn syytä. Nousun aikana otin kentällä lämmitetyn maitopullon esiin ja Emil nukahti pullolle aika nopeasti ja nukkuin koko matkan. Helsinkiin päästyämme ei ollut epäselvää vierastaako Emil mummia. Kun katseet mummin ja Emilin välillä kohtasivat, oli poika yhtä hymyä ja intoa. Äkkiä pitää päästä mummin syliin. Ihana jälleennäkeminen. Kentältä ajelimme kaupan kautta Hinthaaraan. Emil alkoi mummin kanssa leikkimään, syömään ja hääräilemään, ja minulla oli hetki aikaa hengähtää sekä valmistautua illan juhliin. Tiina saapui Hinthaaraan minun tädin Marian kyydillä viiden aikaan. Maria on lentoemäntä Finnairilla ja heillä laskeutui Tiinan kanssa koneet samaan aikaan, joten he pääsivät kätevästi samalla kyydillä Hinthaaran kartanolle. Hinthaaran kartano on siis minun lapsuuden koti. Siellä asustelee samassa pihapiirissä myös tätini miehensä Antin kanssa sekä mummini. Veljeni Janne asui piharakennuksessa myös ennen, mutta hän muutti juuri Mikkeliin puolisonsa Jennin kanssa. Vedimme juhlavetimet niskaan ja sitten vain menoksi. Lähdimme juhliin hyvän ystäväni Mikon taksilla, joka tuli hakemaan meitä klo 17.30 kuten olimme sopineet. Juhlat olivat hienot ja nautimme Tiinan kanssa kovasti yhteisestä vapaa illasta sekä mahtavasti järjestetyistä juhlista erinomaisessa seurassa. Kerron juhlista ja Secton tarinasta lisää omassa postauksessa myöhemmin.
Lauantaina 18.11. heräilimme Emilin herätyksiin, ensi tuntumalla olo oli väsynyt. Juhlat jatkuivat pikku tunneille ja kotiin tulimme myöhään vai pitäisikö sanoa aikaisin kun olimme jo seuraavan vuorokauden puolella. Mummilla oli kuitenkin mennyt niin hyvin Emilin kanssa, että saimme nauttia koko illan ilman huolenhäivää. Lauantaina ohjelmassa oli syntymäpäivä brunssi, jonka olimme luvanneet järjestää isälleni ja veljelleni, koska heillä oli lähipäivinä syntymäpäivät. Olimme sitä varten käyneet edellisenä päivänä kaupassa ostamassa tarpeet ja eräästä porvoolaisesta konditoriasta hakemassa kakun ja lohipiirakan. Brunssi oli maittava ja teki hyvää juhlien jälkeisenä aamupäivänä. Olimme hankkineet isälleni lahjaksi muutaman paidan ja veljelleni lupasimme lahjaksi hänen ja Jennin tarvitseman uuden petauspatjan. Hän oli juuri samana päivänä muuttamassa Mikkeliin puolisonsa Jennin luokse. Heillä valmistuu sinne uusi koti ensi kesänä, siihen asti he asustelevat Jennin asunnossa. Petauspatjan hankimme tietysti Furmus.fi verkkokaupasta, joka on uusi tuore huonekaluihin ja oheistuotteisiin erikoistunut verkkokauppa. Brunssin jälkeen oli hyvin syönyt olo, mutta oli silti jaksettava mennä auttamaan Jannea ja Jenniä pakkaamaan muuttokuormaa. Emil sai sillä aikaa taas nauttia yhteisistä hetkistä mummin ja Tiinan kanssa. Muuttokuormalaiset pääsivät liikenteeseen iltapäivästä. Me vietimme mukavan rauhallisen päivän vanhempieni, Emilin ja Tiinan kanssa. Lopuksi illalla vielä vein isäni takaisin kotiinsa Toukovuoren palvelukotiin. Isälläni on todettu Parkinsonin-tauti yli kaksi kymmentä vuotta sitten nelikymppisenä. Pitkään elämä taudin kanssa sujui hyvin kotonakin, vaikka taudin kuvaan kuuluu erilaisia jatkuvasti pahenevia oireita. Mutta muutama vuosi sitten täytyi yhdessä todeta, että elämä on helpompaa kun asuu paikassa, jossa on ammattiapu ympäri vuorokauden saatavilla.
Sunnuntaina 19.11. Emilin mummi oli töissä. Mummi eli äitini työskentelee Porvoon Huoneistokeskuksella kiinteistövälittäjänä ja sunnuntait ovat heille monesti työpäiviä kun on asuntoesittelyitä. Me päätimme lähteä käymään Tiinan ja Emilin kanssa Tammistossa Scandinavian Outdoorissa katsomassa josko löytäisin sieltä punaisen untuvatakin, jota en löytänyt Oulusta. Sieltä löytyi takki, ei juuri se mitä etsin, mutta toinen vastaavanlainen, hyvä löytö! Päätimme siitä suunnata vielä Jumboon kahville ja katsomaan löytäisimmekö Emilille jotain vaatetta. Kävimme ensin kahvilla Espresso Housessa. Nautimme hyvät kahvit ja makoisat suolaiset välipalat. Sen jälkeen suuntasimme Stockmannille katsastamaan lastenvaate tarjontaa. Harmittaa kun Stokka vietiin meiltä Oulusta ja tilalle ei oikein ole vielä löytynyt tarjontaa. Mutta uskotaan että aikanaan se rako saadaan paikattua erikoiskaupoilla ja onhan meillä Stokkan nettikauppa käytössä. Emil oli erittäin hyvän tuulinen ja kujeileva taas koko kauppareissun. Lasten osastolla näimme erilaisia suorituksia lasten vaatteiden ostosta. Räikeimpänä tapauksena eräs lasten kiukutteluun kyllästynyt äiti suuttui oikein kunnolla ja me muutkin saimme kuulla miten poika saa paleltua kun ei suostu sovittamaan takkia ja kukaan perheestä ei sitten osta mitään vaan menemme kaikki kotiin. Samaisen perheen isä oli hiukan hämillään ja katseli sivusta puolisonsa tekemisiä. Toivottavasti heillä on tilanne helpottunut ja pahoittelut hymyistä joita tilanne meissä ympärillä olevissa aiheutti. Sille vain ei voi mitään, että joskus tuollainen teatraalinen esiintyminen saattaa aiheuttaa ympärillä olevissa naurahduksia vaikka pääosissa olevilla on tosi kyseessä. Emil sovitteli lastenosastolla uutta untuvahaalaria ja sopiva löytyikin. Samalla ostimme Emilin isoveljelle uuden paidan tuliaisiksi. Kävimme vielä muutamissa kaupoissa ja ajelimme sen jälkeen Hinthaaraan. Söimme isäni, äitini ja tädin miehen Antin kanssa ruuan yhdessä. Mummi halusi vielä hetken leikkiä Emilin kanssa dubloilla kun me pakkasimme laukut. Lopuksi moikat kaikille ja Antti lähti viemään meidät lentokentälle. Lentokentällä ajoissa, taas mahtava palvelu kentällä, kiitos! Lento oli hiukan myöhässä, joten menimme loungeen odottelemaan. Lentomatka itsessään oli Emilille hiukan hankalampi. Jostain syystä pikkumies oli vähän hermostunut ja äänekäs koko matkan. Finnairin miehistö onneksi oli mahtava ja saimmekin kaiken avun lennolla. Samoin kanssamatkustajat ymmärsivät pienen miehen huutelun. Oulun lentokentällä odotti talvi ja luminen auto. Loppujen lopuksi pääsimme kotiin väsyneenä, mutta onnellisena mahtavan ja onnistuneen viikonloppureissun jälkeen.

Tämän kirjoituksen lopussa jouduin hiukan typistelemään kertomuksia, sillä Emil vieressäni heräsi päiväunilta. Hän pitää äännellen hymyssä suin huolen siitä, että isi ymmärtää ettei nyt ole oikea aika kirjoitella blogia vaan peuhata hänen kanssaan. Tosiaan kerron Secton tarinasta ja juhlista vielä myöhemmin. Käykäähän Furmus.fi verkkokaupassa tutustumassa ja ostoksilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s