Vanhemman huoli lapsesta

Vanhemman huoli omasta lapsesta on käsittämätön tunne, joka kehittyy pikku hiljaa raskauden aikana ja lapsen synnyttyä. Itse olen aikuisiällä ennen kuin sain oman lapsen, miettinyt useasti tuota huolen tunnetta, miten voimakas se on, milloin sitä esiintyy jne. Olen myös monesti tarkkaillut ystäviäni, joilla on lapsia ja yrittänyt aistia näkyykö heidän olemuksestaan tuo tunne. Yleensä tämä tunne näkyy ulospäin vasta kun eteen tulee todellisia huolia kuten tapaturma, sairastuminen tai vaikka tilanne jossa lapsi on hetkellisesti hukassa. Todellisuudessa tiedän, että vanhemmilla on useamminkin huoli omista lapsistaan. Luulen monen vanhemman esimerkiksi kantavan huolta erilaisista mahdollisista vastoinkäymisistä. Vaikkakin huoli ei tunteena ole kovin mukava, niin sen kehittymisessä on jotain kiehtovaa. Ajatelkaapa vaikka, meillä raskaus alkoi 2016 syksyllä. Ensimmäisestä hetkestä asti kun kuulin raskaudesta aloin kantamaan huolta siitä, että raskaudessa kaikki menee hyvin. Kaikki pienetkin terveydelliset muutokset Tiinan voinnissa kuten nuha tai päänsärky, jotka kuuluvat normaalisti päivittäiseen arkeemme, olikin yhtäkkiä isoja juttuja, jotka piti tutkia ja seurata tarkasti. Puhumattakaan kun Emil syntyi, ensimmäisestä hetkestä lähtien kun näet lapsesi syntyvän alat miettiä onko kaikki hyvin, hengittääkö se normaalisti, onko syke normaali, onko sillä kaikki raajat jne. Sen jälkeen olen koko ajan ensisijaisesti kantanut huolta tuon pikkumiehen hyvinvoinnista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kannan paljon parempaa huolta lapseni hyvinvoinnista kuin omastani vaikka 9 kk sitten en edes tiennyt kuka tuo pikkumies on. Olin aina kuvitellut tietäväni miltä vanhemman huoli omasta lapsesta tuntuu, mutta nyt kun on oma lapsi niin huomaan, etten ole lähellekään osannut kuvitella miten syvä tunne on kyseessä.
Tämä aihe tuli mieleeni kun katsoin televisiosta ohjelmaa, missä kerrottiin pienen lapsen vaikeasta syntymästä, joka johti muutaman päivän jälkeen lapsen menehtymiseen. Katsoessani tuota ohjelmaa en voinut pidätellä kyyneleitä. Lapsille tapahtuvat pahuudet, sairastumiset ja ennen aikaiset menehtymiset ovat olleet minulle aina herkkä aihe. Nyt kun minulla on oma lapsi, niin huomaan olevani vielä herkempi asian suhteen. Kuvittelin siinä kyynelehtiessäni miten vaikea olisi käsitellä tuollaista menetystä oman lapsen kohdalla. Se olisi vaikeaa, todella vaikeaa. Samalla mietin, miten omat vanhempani ovat jaksaneet minun ja veljeni huolien keskellä. Minä olin synnytyksessä vetänyt henkeeni lapsivettä ja ollut sen vuoksi hetken vailla happea. Minua tutkittiin mahdollisten aivovaurioiden vuoksi suunnilleen kouluikään asti. Silloin ei mitään löytynyt, eli sain terveen paperit. Huoli kesti monta vuotta. Ystäväni vitsailevat aina, että jos nyt menisin uudelleen tutkimuksiin niin vieläköhän saisin terveen paperit. Melkein samaan aikaan kun minut todettiin terveeksi, niin juuri koulun aloittaneella veljelläni todettiin leukemian tapainen tauti. Se huomattiin alati lisääntyvistä mustelmista, joita veljelleni tuli normaaleista leikeistä. Se aiheutti useita vierailuja lastenklinikalla. Lähes viikoittain veljeni kävi siellä tiputuksessa kunnes hänelle tehtiin vuonna 1996 luuydinsiirto onnistuneesti. Onnekkaasti veljelleni sopiva luuydin löytyi minulta. Se on ymmärtääkseni harvinaista, että sopiva luovuttaja löytyy samasta perheestä. Voimme olla onnellisia kun meillä asia järjestyi niin hyvin. Mutta sen tarkemmin noita aikoja selostamatta voin vain kuvitella, ettei tuo aika ollut helppoa vanhemmilleni. Hirvittävä huoli taakkana usean vuoden ajan. Vaikka silloin jo ymmärsi tuon olevan vanhemmilleni raskasta, niin nyt kun minulla on oma lapsi, niin ymmärrän vielä paremmin kuinka raskasta aika onkaan ollut vanhemmilleni.
Tulipas pohdittua syvällisiä näin kauniin talvipäivän keskellä. Seuraava postaus kertookin positiivisempia tammikuun tarinoita Emilin ja meidän muiden seikkailuista. Niin kuin sanottu, huoli omista lapsista ei välttämättä ole kovin mukava tunne, mutta sen syntyminen ja kehittyminen on mielestäni todella mielenkiintoinen. Nyt kuitenkin kaikki on hyvin ja turhia huolia ei kannata miettiä, vaan päin vastoin meidän suomalaisten pitäisi opetella enemmän miettimään niitä positiivisia skenaarioita ja mahdollisuuksia. Eli nyt kaikki vanhemmat, mielikuvitusta kehiin ja ryhdytte haaveilemaan mitä teidän pikku tytöistä ja pojista isona tulee, ja kuinka he menestyvät omissa jutuissaan mitä ikinä tekevätkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s